Aursjövegen ja huippujen valloituksia elokuussa 2014

Paras kesäkausi alkoi olla lopuillaan ja tuntui, että johonkin kauemmas pitäisi vielä päästä käymään. Norjaan teki mieli moottoripyörällä vaikka siellä autoiltiin pari kuukautta sitten. Aursjövegeniä haaveilin pääkohteeksi ja sen lisäksi etsin netistä ja kartoista kiintoisia korkeita paikkoja ja sorapätkiä. Riittävän tarkat kartat piti myös etsiä, jotta voisi mahdollisimman paljon ajaa sorateitä. Vuorotteluvapaan ja vaimolta saadun matkustusluvan ansiosta ajankohdan ja matkan keston kanssa ei ollut niin tarkkaa, kunhan laiva-aikataulut ja säätilanteet saisi täsmäämään. Vaasasta lähtee aamulaivoja loppuviikosta ja iltalaivoja alkuviikosta, yleensä juuri päinvastoin kuin olisi tarve. Yön tai varhaisen aamun vuoroja ei ole - mikä oliskaan kätevämpää kuin lähteä laivasta aamulla pitkä ajopäivä edessä. Säästäisi yhden yöpymisenkin. Sorahakuiselle retkelle ei oikein löytynyt kaveria, joten lähdin matkaan yksin.

Lauantaina 2.8. merkit olivat suotuisat eli laivalle asti saattaisi vähän tihuuttaa mutta kohdealueella pitäisi ainakin aluksi oleman poutaa. Sade tosin olisi aika lähellä... Ennen kuutta paanalle ja kahdeksalta laiva irtosi laiturista. Otin päivähytin, vaikkei se neljän tunnin matkalla ihan välttämätön olisi. Sinne on kuiteskin kiva jättää enimmät ajokamppeet ja voi hieman torkahtaakin. Nukkuminen kuitenkin jäi vähiin, kun sai turista muiden motoristien kanssa. Waasanlaivojen hampurilaisateria on maittava ja riittävä.

Kello 11 paikallista aikaa motoristit poistuivat ensimmäisenä laivasta toteamaan, että sataman portit olivat kiinni. Pian portilla olikin melekonen jono. Joku soitti portinpielessä näkyvään puhelinnumeroon ja jonkin pitkältä tuntuneen mutta todellisuudessa varsin lyhyen ajan kuluttua avaimen haltija pöristeli skootterilla paikalle ja jono pääsi liikkeelle. Ensimmäisen päivän tavoitteena oli vain päästä mahdollisimman kauas Norjan puolelle, joten kovin tarkkaa karttaa ei tarvittu. Isoja pääteitä 92 ja 45 matka joutui nopsasti, kun piti narun kiriällä ja kierrokset vetoalueella. Strömsundista oikaisin teiden 344 ja 339 kautta Krokomiin. Flykälenissä näytti ensin olevan pieni hiekkapintainen lentokenttä mutta sitten toisessa päässä olikin parkissa muutama pulling-traktori ja vanhoja entisöityjä traktoreita. Piti pysähtyä nappaamaan muutama kuva näytettäväksi Puskankylän pullinkimiehille.

Krokomista menee E14 kutostielle saakka Atlanttin rantaan ja sitä seuralin hyvin pitkälle. Ainoa poikkeus tuli heti pian, kun tein pikku lenkin Köstan kautta nättiä soratietä. Tarkoitus oli väistää etelän puolella uhkaavana väijyvät pilvet ja onnistuinkin siinä. Eli ei se pouta niin varmalta vaikuttanut. Koko matkan Trondheimiin saakka näytti välillä varmalta sateelta mutta ei sitä tullut onneksi kuitenkaan. E14 on isoa tietä mutta menee mukavissa maisemissa. Ennen Norjan rajaa on Åren laskettelukeskus. Tie päättyy Kutostiehen Stjördalissa ja ennen sitä on jokirannassa lukuisia mökkikyliä. Halusin kuitenkin vielä ajaa jonkin aikaa, vaikka tiesin, ettei Trondheimin läheltä niin vain majoitusta löytäisikään. Teltta oli kuitenkin tarakalla, nou hätä. Autskilissä siirryin toiselle puolen jokea soratielle ja ajelin sitä merenrantaan saakka. Sadekin alkoi jo varmuudella jäädä taakse. Grönbergistä oli tarkoitus kääntyä poispäin rannasta mutta Kutostiellä on tuolla tunnelia tunnelin perään, aika pitkiäkin, ja oli yllättävän hankala päästä Rantatielle E12, jotta voisi nousta ylängölle. Lopulta se ylängölle johtavat tiekin löytyi, se alkoi pienenä polkuna talojen välistä omakotialueella, muuttuen lopulta varsin makiaksi soratieksi. Alkoi jo olla iltamyöhä, joten oli aika etsiä yösijaa. Muutamalla metsätiellä kävin katsomassa mutta paikat vaikuttivat turhan häiriöalttiilta. Leiripaikka löytyi Jonsvatnet-järven eteläpuolelta ja ilmeisesti luonnonsuojelualueelta. Ajelin soratieltä sivuun pari kilometriä metsäkoneen uraa ja siitä vielä muutama sata metriä polkua suon reunaan. Kello oli jo yli kymmenen ja aamulla lähtisin varhain, joten tuskin ketään liikkuisi korvessa sillä välin. Ensimmäisen päivän saldo 800km + laivamatka, 17 tuntia liikkeellä. Päntäneeltä Trondheimiin on siis Mahdollista selvitä päivässä.

Torstaiaamuna pikainen aamiainen repusta ja tavarat kamelin kyytiin. Sorailottelua riitti Nordreen saakka, mistä pääsin E39:lle, joka sisälsi runsaasti pitkiä tunneleita. Fannremista kurvasin pienemmälle pikitielle. Orkla- ja Surna -jokia seuraillen pääsin Kvanneen odottelemaan autolauttaa Rykkjemiin. Jossain jokivarsikylässä kävin huoltiksella täyttämässä vatsan ja tankin. Iso hampurilainen, kahvi ja jäätelö. Rykkjemistä ajoin tietä nro 70 Sunndalsöraan, Josta alkoi matkan ensimmäinen pääkohde eli Aursjövegen. Se on Sunndalsörasta Eresfjordiin vuorten ympäri johtava 70km:n "huoltotie", jonka varrella on jonkin verran mökkiasutusta ja voimalaitoksia sekä ainut kulkijoita palveleva paikka kahvila-majoitus Aursjöhytassa Aursjoen-järven rannalla. Tie on enimmäkseen sorapintaista ja paikoin aika kapeaa. Se kulkee pitkän matkaa noin kilometrin korkeudessa. Aluksi mentiin laakson pohjaa seuraillen ja Dalavatnet-järven jälkeen oli Serpentiinimutkia ja jyrkkää nousua ylängölle. Maisemat kohillaan. Nousu tasaantui Osvatnet-järvellä, missä kävin ajamassa vaikuttavan näköisen padon päällä kulkevan tien edestakaisin. Siitä oli kuumaisemaa Aursjö-järvelle asti, missä piipahdin kahvilla. Ei oikeastaan ollut nälkä eikä jano mutta pakkohan tuolla oli piipahtaa sisällä ja nätti myyjätär sai myytyä minulle kahvin lisukkeeksi vohvelin kermavaahdolla.

Aursjöhytan kahvilalla jututin norjalaista varttuneempaa pariskuntaa, joka oli matkassa vuosimallin 1969 Tuutti-Hondalla. Tuuttihan tuli markkinoille -69 ja kaveri oli ostanut sen uutena. Ajo on ollut ilmeisen aktiivista, sillä mittarissa oli jo vajaat 600 tuhatta kilometriä! Herrasväki oli kaatanut pyöränsä kahville tullessaan jossain tiukassa ykkösellä ajettavassa kurvissa, kun kone oli stumpannut. Tankissa oli hyvin pieni lommo mutta se ei näyttänyt huolettavan. Rouva varoitteli minuakin soratien vaaroista. Herra katseli Lakua ja sen rengastusta ja tuumasi, että suomipoika ei taida pelätä irtosoraa... Turistiin pitkään ja harmi, ettei tullut vaihdettua yhteystietoja.

Kahvilalta tie jatkuu järven padonreunaa myöten ja kääntyy siitä vuorten toista puolta paluumatkalle ensin Aura-joen vartta ja sitten Eikesdalen-laaksoa pitkin. Matkalle mahtuu huikeita näköaloja, hyvin ahdas tunneli ja tiukkoja soraserpentiinejä. Eikesdalenista etsiskelin oikopolkua vuorten yli Åndalsnesia kohti mutta ei siellä ollut kuin pystysuoria patikkapolkuja, ihan niinkuin kartassa sanottiin. Jossain pari metriä leveällä pistotiellä jäin jumiin, kun kaksi kohtaavaa venekuljetusta yrittivät ohittaa toisensa. Keli oli tähän asti pysynyt poutaisena välillä oli jopa tukalan helteistä. Koska oikotietä ei löytynyt, ajoi pitkähkön lenkin mutkaisia vuononrantateitä Eresfjorden - Åfarnes - Åndalsnes. Vuononrantoja kurvaillessa ohitseni suhahti lastattu Africa Twin, jonka mielestäni olin nähnyt ennemminkin tällä reissulla. Lisäsin vauhtia yrittäen pysyä perässä ja myönnettäköön näin jälkikäteen, ettei se kovin viisasta ollut. Vaan mukavahan se oli kunnolla kaasua avata välillä. Tiemme kuitenkin erkanivat, kun pysähdyin tankkaamaan jossain pikkukylällä. Åndalnesista olisi ollut hyvä mahdollisuus käydä ajamassa kuuluisa Peikonpolku mutta koska siitä oli hiljan tultu rouvan kanssa autolla, jatkoin Romsdalen-laaksoa kaakkoa kohti. Tie kulkee laaksossa korkeiden ja jyrkkäreunaisten vuorten välissä ja näkymä on aika mykistävä ainakin näin tasamaan asukille. Sade kuulunee tuolla asiaan, sillä joka kerta, kun laaksossa on kuljettu, on myös satanut. Vuorten kainalossa pönöttävän kirkon parkkipaikan reunaan pysähdyin syömään eväitä ja samassa salaperäinen matkakumppanini Africa Twinillä pyyhälsi ohitse. Jos joku lukijoista tunnistaa itsensä, ottakoon yhteyttä.

Ajoin laakson pohjaa Lesjaan, mistä käännyin etelään ylänköalueen kautta Vågamoon johtavalle soratielle. Sade oli lakannut mutta ilman kosteus oli käsin kosketeltavaa. Ensimmäisten serpentiinimutkien jälkeen oli vastassa kameravalvottu puomi, jonka sai ohittaa maksettuaan vaaditun summan, joka tällä puomilla oli soralingolta 50 kruunua. Aika monet tämmöiset erityiset väylät ovat maksullisia puomiteitä, bomveg norjaksi. Monesti maksu on mahdollista myös pankkikortilla. Tie nousi aika ylös noin 1200 metriin ja eteni siellä kumpuilevassa kuumaisemassa. Välillä pilvet olivat yläpuolella, välillä alempana. Alkoi jo olla niin myöhä, että maisemia piti ihailla pitkillä ajovaloilla, joten ole aika etsiä yöpaikkaa. Koska minkäänlaista sivilisaatiota ei ollut lähimaillakaan, kurvasin tieltä sivuun ja huristelin jänkhää pitkin puolisen kilometriä lähimmän vuorenhuipun taakse piiloon ja pystytin majani siihen. Oli kyllä eksoottinen teltanpaikka keskellä tunturiylänköä. Sain parahiksi teltan pystyyn juuri ennenkuin alkoi tihuuttaa. Yöllä heräsin siihen, että vettä tippui naamalle. Illan leppoisassa säässä en nähnyt tarpeelliseksi kiristää teltan päällikangasta, enkä laittaa vaarnoja, koska teltta pysyy paikoillaan ja kasassa ilmankin. Yöllä tuuli oli kuitenkin yltynyt myrskylukemiin sateen kera ja painoi päällytelttaa voimakkaasti sisätelttaa vasten, jolloin vettä pääsi suotamaan läpi. Voi myös olla, että 30 vuotta kovaa käyttöä on jonkin verran heikentänyt teltan ominaisuuksia. Kävin lyömässä muutaman vaarnan tuulen puolelle ja vaihdoin kuivaa pään alle ja jatkoin unia. Ne keskeytyivät samantien kovaan teltan vierestä kuuluvaan kalkatukseen. Lammaslauma oli tullut ihmettelemään outoa asumusta ja useammalla oli kello. Hätistelin petoja kauemmas ja sain nukkua aamuun saakka. Toisen ajopäivän saldo 500km.

Aamulla ei enää satanut eikä tuullutkaan. Lampaat olivat tallella. Tuota pikaa olin Vågamossa ja kiipeämässä kohti toista suunniteltua pääkohdetta. Blåhöe-vuorelle 1617 metrin korkeuteen on noin 15 km kylältä. Heti nousun alussa on kaupungin yläpuolella soratien reunassa näköalapaikka, jossa penkki ja pöytä. En meinannut uskoa silmiäni, sillä alkukesästä laitettiin rouvan kanssa trangialla ruokaa saman pöydän ääressä. Silloin ei toki vuorelle yritetty, enkä siitä mitään tiennytkään, ajettiin vain navigaattorissa näkyvä pikku lenkki yläkautta. Enkä hoksannut nyt olevani samassa paikassa, sillä tulin ja menin ihan eri reittejä. Vuorenhuippua kohti jatkaessa oli muutaman jyrkän nousun ja serpentiinin jälkeen 50 kruunun puomi, jonka jälkeen vielä useampi kilometri varsin jyrkkää nousua. Jyrkkä tarkoittaa Norjassa sitä, että serpentiinimutkat ajetaan ykkösellä ja suorat sutien kakkosella. Ylempänä nousu tasoittui normaaliksi ylämäeksi ja huipun lähestyessä oli vielä muutama jyrkempi osuus. Maisemat olivat mykistävät alempana mutta korkein kohta oli sankassa pilvessä ja näkyvyys siellä alle 20 metriä. En edes huomannut huipulla olevaa radiomastoa ennenkuin melkein törmäsin kävellen siihen. Olen nähnyt kollegojen ottamia valokuvia Blåhöen huipulta ja harmittaakin vietävästi, etten nähnyt mitään. Odottelin jonkin aikaa pilven väistymistä mutta lopulta oli pakko laskeutua alas ja jatkaa matkaa. Tästä Andreaksen ottamasta kuvasta selviää, mitä sieltä olisi voinut nähdä !

Vågamosta matka jatkui sorateitä Tesse-järven rantoja myötäillen Glitter-jäätikköä kohti. Tie oli kapiaa ja makoisaa tunturi- ja ylänkömaisemissa mutkittelevaa polkua. Se olisi jatkunut hyvin lähelle jäätikköä mutta valitettavasti kulku toppasi seitsemän kilometrin päähän kohteesta Jotunheimin kansallispuiston rajaan. Siitä olisi ollut mahdollista jatkaa jalan tai vuokrata edullisesti polkupyörä. Ehkä olisi pitänyt kokeilla jälkimmäistä mutta kostea keli ei oikein houkutellut. Niinpä lähdin ajamaan takaisinpäin ja hetipian olikin syytä kumipukusulkeisiin. Jatkoin etelään kohti Beitostolenin hiihtokeskusta. Tarkoitus oli kääntyä länteen Vinstre-järven pohjoispuolta etenevää Jotunheimvegeniä, joka myös on puomitettu soratie. Sitä ennen maantie käy reilusti yli kilometrissä Fisketjern-vuoren kohdalla ja näköalat olivat upeat. Jotkut siellä painoivat polkupyörillä yli 10 kilometriä pitkää jyrkkää ylämäkeä, huh huh! En tankannut Vågamossa, sillä arvelin ennen soratielle siirtymistä löytyvän tankkausmahdollisuuksia. Virhe! Niinpä jouduin käymään Beitostolenissa saakka tankkaamassa ylimääräisen pikku lenkin. Vaan mikäpäs se on noissa maisemissa ajellessa.

Pääsin vihdon Jotunheimvegenille, jolla maisemat soratien varressa olivat nätit, muttei siellä oikein kuvattavaa ollut, vaan sain keskittyä sivuluisuihin. Puomin ohitus oli tykkilavetille ilmainen. Slangsaetrasta oli meininki ajaa pohjoista kohti Murudalenin itäreunaa mutta tie olikin poikki. Siispä menin länsipuolta. Ottadalenissa meni huima soratie, joka laskeutui jyrkästi jokirantaan Lalmissa. Lähestyin taas Vågamoa ja tähystellessäni pilvistä vapaita vuorenhuippuja tuli mieleeni, että jospa yrittäisi Blåhöelle toistamiseen. Lalmsvatnetin rantatiellä oli tietyötä ja jouduin odottelemaan aika pitkään. Norjassa on tapana, että tietyömaan ohi ajetaan sikäläisen TVH:n auton perässä. Näin reitti on selvä ja nopeuskin hallinnassa. Heti tietyömaan päättymiskohdassa oli leirintäalue, Josta kävin varaamassa mökin. Jätin varusteet pyörän päältä mökkiin ja kiiruhdin vuorille, jotta ehtisin ennen hämärää. Alhaalta katsoessa huipulla seisova radiomasto näkyi selvästi, joten luulisi näkyvyyttä olevan toiseenkin suuntaan, kuten varmaan vielä siinä vaiheessa olikin... Kun sitten viimeisissä nousuissa lähestyin huippua lännestä käsin, näin, miten ratiomasto alkoi kietoutua idästä lähestyvään pilveen. Perille päästyä näkyvyys oli jos mahdollista vielä huonompi kuin edelliskerralla. Odottelin hetken, josko häiriö olisi väliaikainen. Ei ollut, ja hetken kuluttua alkoi sataa oikeasti kovaa, isoa pisaraa todella kovan tuulen kanssa. Lämpöasteitakaan ei paljoa ollut ja olin vielä jättänyt sadeasun leirintäalueelle. Piti ajaa useampi kilometri alaspäin ennenkuin sade lakkasi ja vaatetus oli siinä vaiheessa läpimärkä. Onneksi sain ne mökissä kuivateltua aika hyvin. Kolmannen päivän saldo 350km.

Neljäs päivä aukeni poutaisena, joten pääsisin kuivattelemaan lopunkin kosteuden vermeistä luonnonmenetelmällä eli ajamalla. Sateen jäljiltä oleva usva, johon auringon säteet osuivat, näytti aika komialta vuorten välissä. Tutkiskelin siinä myös pilivien ja vuorten välistä symbioosia. Vaikka pilviä oli vain siellä täällä ja aika korkealla, niin kyllä korkeimmat huiput kuitenkin olivat pilvessä. En siis lähtenyt kolmatta kertaa yrittämään onneani Blåhöelle. Ajelin pikku pikiteitä pohjoiseen Dovre-nimiseen pikkukylään, mistä etsiskelyn jälkeen löysin tankkauspaikan. Viereisestä marketista hain pikku syötävää, josta enimmät nautin isoon nälkään kaupan seinustalla juuri alkaneelta sateelta suojassa. Naposteltuani lähdin netissä kehutulle Grimsdalsvegenille itää kohti. Kyseessä oli taas sorapintainen bomveg, hinta moperilta 80kr. Heti alkumatkasta noin kilometrin korkeudessa tiellä seisoskeli pitkäkarvaista ja -sarvista ylämaankarjaa. Eläimet näyttivät sopuisilta, joten pysähdyin ottamaan kuvan. Sadekin oli lakannut heti ylängölle noustua. Tällä tiellä maisemat olivat kyllä upeat! Puolivälissä on palveluita kulkijoille tarjoava Grimsdalshytta. Olisi ehkä pitänyt käydä syömässä jotain mutta nuukana miehenä ajelin eteepäin. Gruvan kautta Folldaliin kaavailemani reitti toppasi luonnonsuojelualueeseen, joten kiersin etelämpää.

Folldalista kaahotin isoa tietä länteen Hjerkinniin, missä piti menemän tie Snöhetta-vuoren huipulle tai ainakin lähelle sitä. Yritys tylpistyi kuitenkin sotilasalueeseen ja vain kävelijöille tarkoitettuun polkuun. Kävin vielä katsomassa pistotien Kvitdaleniin. Eipä siellä mitään erikoista ollut, kiva tie. Takaisin tullessa eteen tupsahti samaan suuntaan menossa oleva noin kymmenen ratsastajan joukko. Olivat kai "omalla tiellä" ja kun eivät vapaaehtoisesti tehneet tilaa ohittaa, en lähtenyt rynnimään ohi jotteivät hevoset pillastuisi. Koska loppu pari kilometriä pikitielle oli alamäkeä sammutin koneen ja rullailin hissukseen perässä. Kun hevoset kurvasivat tallille, sain iloiset vilkutukset tytöiltä.

Palailin pienen matkaa takaisin Folldalin suuntaan ja Depflyinistä kurvasin pohjoiseen Einundalenin laaksotielenkille. Kyseessä oli taas bomveg, 55 kilometrin soratielenkki, joka mutkittelee kauniissa Einundalenin maisemissa. Tein sieltä pari pistotietutkimusta mielenkiintoisiin karttakohteisiin ja etsin läpipääsyä Oppdalin suuntaan. Norjassa ei näköjään toimi täytyy_olla_yhteys-tyyppinen kartaluku. Moskaretista tein vielä pikku lenkin savalbergetin kautta. Kartanlukuvirheen vuoksi kävin tutkimassa yhden umpiperän ja jouduin kääntymään takaisin myös yrittäessäni Nytröaan. Avdalia lähestyessä taivaanrantaa alkoi hallita melekonen nyppylä. Navigaattorissa se näkyi 1665 metriä korkeana Tron-vuorena, jonka huipulle oli piirretty tie. Keskustassa kävin tankkaamassa kuskin ja moperin huoltoasemalla ja kyselin samalla myyjältä, josko tietä olisi luvallista ja mahdollista ajaa. Myöntävän vastauksen saatuani lähdin kiireesti matkaan ehtiäkseni ennen auringonlaskua huipulle. Huipulle johtava tie oli maksullinen ja maksusysteemi todella vaikeatajuinen ainakin minulle. Olisi kait pitänyt täytellä lomakkeita ja pudottaa rahan kera kuoressa lootaan. Tipautin pelkän setelin laatikkoon ja kurvasin mäkeen. Tie olikin paikoin todella jyrkkää, niin että paikoin olisi toivonut etupyöränkin vetävän. Vesi oli syönyt soraa jyrkimmistä kohdista ja muutenkin pinta oli karkeaa kloperoa. Loppunousun serpentiinit olivat aika hupaisia. Jännä kallistella vuorenrinteessä kivikloperolla, kun silmä mittakaavan ollessa käsittämätön ja kiintopisteiden puuttuessa ei meinaa kertoa mihin päin ollaan menossa. Maisemia piti välillä pysähtyä ihailemaan, sillä niihin ei ajaessa pystynyt juuri keskittymään. Huipulle päästyä oli jo aika hämärää ja pilviä alkoi (taas!) kerääntyä. Sain kuitenkin muutamia kuvia otettua. Palailin pikkuhiljaa alaspäin ottaen kuvia monesta kohtaa. Alas tullessa 1350 metrin korkeudessa oli tien vieressä ikkunaton rakennus, jonka käyttötarkoitusta pysähdyin ihmettelemään. Se osoittautui autiotuvaksi ja vaikutti olevan kulkijoitten käytettävissä. Niin tai näin, mutta koska oli jo iltapimiä ja alkoi taas sataa, kannoin kamat mökkiin ja asetuin taloksi. Ikkunakin löytyi luukun takaa. Vuorenlouhimakoneen lukitsin tien varteen ja ketäpä täällä yöllä kulkisi. Mökki oli muuten viihtyisä mutta haisi homeelta häiritsevästi. Söin loput eväät ja siirryin unten maille. Neljäs päivä ja 380 kilometriä.

Viides päivä aukeni harmaana muttei hirviästi satanut. Sen verran oli kuitenkin harmaata, ettei hyödyttänyt käydä uudestaan huipulla parempien näkymien toivossa. Ihan vieressähän se olisi ollut. Pudottelin alas laaksoon ja lähdin seuraamaan joen itärantaa pohjoista kohti. Aumassa etsiskelin oikotien päätä mutta turhan hiekkakuopalla kiertelyn jälkeen jatkoin jokirantatietä. Alkoi taas sataa, ja oikein kunnolla. Tähän mennessä sade oli ollut vain ajoittaista eikä siitä ollut suurta harmia. Ainut ongelma oli ollut huono näkyvyys näköalapaikoilta. Nyt alkoi sataa siihen malliin, ettei ollut intoa enää kierrellä, vaan suunta oli (melkein) suorinta tietä uumajaan. Pienen poikkeuksen suunnitelmaan tein kiertämällä Gammeldalenin kautta, missä maksu puomilla oli 10 kruunua, eli ei juuri mitään. Hieno pätkä, josta saattoi nauttia jopa sateessa. Pääsin siellä nauttimaan myös ruohottuneesta ja savipintaisesta tiestä, joka oli sateella jäätäkin liukkaampi. Kävin tutkimassa Håmmåls- tunturin (1553m) huipulle johtavaa tietä, jonka pää oli ensin vähän hukassa. Nousu päättyi kuitenkin alkuunsa puomiin ja kieltomerkkiin. Röros jäi mieleen mukavan oloisena pikku kaupunkina, jota täytyy joskus tutkia tarkemmin. Sade vain yltyi, joten suuntasin suorinta tietä Ruotsin puolelle Brekkenin kautta.

Ruotsissa oikasin Funäsdalenista isompia ja pienempiä sorateitä Svenstavikiin. Hienoja teitä, jotka nyt kuitenkin kaahasin kaatosateessa rapaa roiskuttaen läpi. Savisimmalla pätkällä nousi nenään selvä palaneen sähkölaitteen haju, jonka lähdettä pysähdyin huolestuneena tutkimaan keskelle autiota tunturiylänköä. Kaikki kuitenkin pelasi eikä mistään noussut savua. Haju tuli märästä ruotsalaisesta savesta. Eipä olisikaan yhtään huvittanut noissa olosuhteissa ruveta tekemään remonttia. Brunflusta vielä pikku soraoikaisu Rissnan kautta Stuguniin, mistä pikeä pitkin Sollefteåta kohti. Huoltiksella soittelin laivafirmaan ja varasin liput huomiseen iltalaivaan. En voinut niitä varata etukäteen, koska matkan aikataulu selvisi vasta matkan aikana. Jos keli olisi ollut parempi, niin olisin seikkaillut pari päivää kauemmin. Sade alkoi jäädä taakse ja aurinkokin pilkahti. Sollefteån keskustassa näytti mukavalta ja kävin aivan keskustan kupeessa olevalla leirintäalueella kysymässä mökkiä. Illalla olisi voinut kävellen tutkia kaupunkia. Vaan eipä ollut yhtäkään mökkiä vapaana, joten jatkoin matkaa, nyt jo kauniissa kesäillassa, mukavaa pikkutietä kohti Örnsköldvikiä, toivoen pian löytäväni seuraavan majoituspaikan. Se tuli vastaan vasta Örnsköldvikin keskustassa. Paikka oli tasoon nähden kallis ja palvelu töykeää mutta mökki oli kuitenkin siisti ja tilava ja sain leviteltyä märät vaatteet kuivumaan ja levittämään miehistä motoristin hajua. Lähdin vielä kylillä käymään ostaakseni jotain syötävää, sillä leirintäalueella ei ollut minkäänlaista tarjoilua. Suurin osa kaupoista oli jo kiinni mutta lopulta löytyi marketti, josta sain mahantäytettä. Viides päivä tuotti saldoksi 700 märkää kilometriä.

Viimeisenä matkapäivänä oli reilusti aikaa ajaa noin sadan kilometrin matka klo 18 lähtevälle laivalle. Hetken harkitsin Tornion kautta kiertämistä mutta en sitten viitsinyt perua lippuvarausta. Nukuin myöhään enkä pitänyt kiirusta lähdön kanssa. Katselin, kun viereen majoittuneet intialaisnaiset keräsivät risuja ja yrittivät niillä pitää grillissä tulta yllä. Eihän siitä mitään tullut ja taisivatkin lähteä kylille syömään. Lähdin lopulta matkaan ja kiertelin pikku sorateitä Hössjön - Hörnsjön seuduilla. Siellä oli kotoisen näköistä maalaismaisemaa ja muutama hieno Öre-joen ylittävä silta, yksi oikein nähtävyydeksi merkitty. Saderintama oli koko päivän lännen puolella lähimmillään alle kymmenen kilometrin päässä mutta se ei silti tullut rannikolle saakka ja sain nauttia aurinkoisesta säästä. Löysin hienon maatilamyymälän, josta ostin tuliaisia vaimolle (pitää päästä toistekin matkaan) ja nautin kahvit terassilla. Laivarannassa olin reilusti etuajassa ja moottoripyörät otettiin lähes viimeisenä laivaan. Onneksi odottamassa oli muitakin motoristeja ja odotus kului rupatellessa. Laivalla hampurilainen oli yhtä hyvä kuin mennessä.

Ratsun sai taluttaa kototalliin lepäämään puolen yön jälkeen. Kuudennelle päivälle tuli mittaa 470 kilometriä + laivamatka ja koko reissulla etupyörä pyöri 3200 kilometrin edestä, joista virkistävässä sateessa huomattava osa. Takamunkki pyöri vuorenrinteissä ja savivellissä muutaman ylimääräsen kilometrin. Tutkittavaa jäi paljon ja ensi kesälle onkin jo alustava suunnitelma muotoutumassa.

Vastoin yleistä käsitystä Norjassa retkeily ei välttämättä ole kallista, ainakaan yllä kuvatulla menetelmällä. Tälle retkelle tuli hintaa noin 800 euroa, josta polttoaineen ja laivalippujen osuus on noin 500, einekset 150, majoitus 80 ja loppuu koostuu tie- ja lauttamaksuista, tuliaisista yms. Päivämatkat jäävät näillä reiteillä lyhyiksi, varsinkin jos kamera on mukana. Joka mutkan jälkeen tulee edellistä hienompi paikka, jota on pakko pysähtyä kuvaamaan. Toki kuvatessa tulee talletettua asioita myös omalle kiintolevylle.

Alla muutama kuva, joista useimpiin on aivan sattumalta osunut moottoripyörä.



Pullinkimeininkiä Flykälenissä Ruotsissa Åre Lähestytään Trondheimia Eka yösija Jonsvatnet-järven eteläpuolella Mukavia pikkuteitä Moen-nimisessä kylässä Lautalla Kvannesta Rykkjemiin
Aursjövegenin alkupäätä Sunndalsörassa Aursjövegen, nousu alakaa Aursjövegen, Osvatnet-järven pato Aursjövegen, pisto sivulle Aursjöen Aursjöhytta, mukava motoristitapaaminen Edessä aukeaa Eikesdalen
Eikesdalen, pystysuoraa pudotusta noin 600m Aursjövegen, kiva pikku tunneli Aursjövegen, kiva pikku tunneli Mahtavaa soraserpentiiniä Aursjövegen, vähän isompi tunneli Ei semmoista paikkaa, ettei lampaan kello kalkattaisi
Maisema ilman moottoripyörää! Eivät saaneet kiinni... Stuguflåten Stuguflåten Ylänkötie Vågamoon Ylänkötie Vågamoon, yösija 1200 metrissä keskellä ei mitään Blåhöen huipulla, näkyvyys nolla
Alla Vågamon keskusta Samalla paikalla 2kk aiemmin Suunta Glitter-jäätikölle Jätskipaikka tien 51 varressa Vihreää vettä Tie 51, Fisketjern
Slangsaetra, ei sitten Toinen yritys Blåhöelle Reissun ensimmäinen sisämajoitus Vågamossa Aamun tunnelmia Rustdalenissa Dovre Grimsdalsvegen, ylämaankarjaa 1100 metrissä Grimsdalsvegen
Grimsdalsvegen Grimsdalsvegen Grimsdalsvegen Grimsdalshytta Grimsdalsvegen, pisto sivulle Hjerkinn, kymmenkunta hevosvoimaa
Einunndalenin lenkki Einunndalenin lenkki Einunndalenin lenkki Einunndalenin lenkki Einunndalenin lenkki, paras hupi kielletty Einunndalenin lenkki Tron-vuori Alvdalissa 1665m
Tron-vuori Alvdalissa Tron-vuori Alvdalissa Tron-vuori Alvdalissa Tron-vuori, yösijana autiotupa kohtuu näköalalla! Tron-vuori Alvdalissa Gammeldalenin puomitielenkki
Gammeldalenin puomitielenkki Aina voi nauttia ja valita huonomman tien Luksusmajoitus Örnsköldvikissä Mukava kahvipaussi maatilamyymälässä Öre-joen silta Melkein kotona